sunnuntai 18. elokuuta 2013

Tunti 15.8.2013

Tunnilla tärkein opittu asia on yhteyttämisreaktio, jossa kasvit muodostavat vedestä ja hiilidioksiidista sokeria ravinnokseen ja happea.
Kuva täältä

Muita tärkeitä asioita ovat fotosynteesi eli valoenergian sitoutuminen orgaanisten yhdisteiden sidosenergiaksi,
kemosynteesi eli orgaaniset yhdisteet ovat valmistuneet hapettumalla epäorgaanisista yhdisteistä ilman valoenergiaa ja soluhengitys eli energian vapautuminen glukoosista. Solujen "akkuna" toimii ATP eli adenosiininitrifosfaatti, sillä sidokset voivat "latautua" uudestaan.

Fotosynteesissä on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa tarvitaan valoreaktiota, joka tapahtuu lehtien viherhiukkasissa ja jonka aikaansaannoksena vesi hajoaa vedyksi ja hapeksi ja valoenergia joka on Auringosta peräisin sitoutuu ATP:hen ja vety kuljettaa ATP:n pimeäreaktioon.
Pimeareaktio tapahtuu viherhiukkasten välitilassa, joka on nestemäinen. Energiaa reaktioon saadaan ATP-molekyyleistä ja reaktiotuotteena on glukoosia.

Kuva täältä
Kemosynteesissä käytetään hyväksi epäorgaanisia yhdisteitä, joita hapettamalla saadaan energiaa. Energian avulla valmistetaan hiilihydraatteja vedystä ja hiilidioksidista. Kemosynteesiä tapahtuu paikoissa, jossa Auringon valoa ei ole saatavilla. Esimerkiksi valtamerten syvänteissä.

Solujen käyttöön tuleva energia vapautuu soluhengityksessä. Solut käyttävät tavallisesti glukoosia energian lähteenä. Energia alkaa vapautua solulimassa ja jatkuu sitten mitokondriossa. Vapautuminen tapahtuu pikkuhiljaa, jotta energia saataisiin tehokkaasti talteen. Reaktiossa syntynyt energiaa siis muuttuu ATP-molekyylien energiaksi.

kuva täältä

Energian vapautumisessa on kolme eri vaihetta.

  • Glykolyysi: Solulimassa tapahtuva reaktiosarja, jossa tarvitaan entsyymejä. Glukoosimolekyyli hajoaa kahdeksi puryvaattimolekyyliksi ja vapautuu vetyä. Vapautunut pieni määrä energiaa sitoutuu ATP-molekyyleihin. Tässä reaktiossa ei tarvita happea, eli se on anaerobinen.
  • Sitruunahappokierto: Edellisessä vaiheessa syntyneet pyruvaattimolekyylit kuljetetaan sitruunahappokiertoon mitokondrion sisälle. Reaktiosarjassa syntyy vetyioneja ja elektroneja. Vapautunut energia sitoutuu ATP-molekyyleihin. Hiilidioksidia kasvit käyttävät fotosynteesissä ja eläimillä se siirtyy verenkiertoon.
  • Elektroninsiirtoketju: Viimeisessä vaiheessa mitokondrion sisemmällä kalvolla vedynsiirtäjät kuljettavat ionit ja elektronit sinne. Elektronit kulkeutuvat kalvolla eteenpäin ja happi ottaa vetyelektronit ja pelkistyy ja muodostuu vettä. Runsaasti muodostunutta energiaa sitoutuu ATP-molekyyleihin.
Hiilihydraatit antavat soluille energiaa, jota tarvitsemme päivittäisessä elämässä. Jos kuitenkin hiilihydraatteja ja muita ravintoaineita saa liikaa, ne varastoituvat, sillä solujen ei tarvitse käyttää kuin tietty määrä ja ihminen alkaa lihoa.

Teht. 1

a) väärin
b) väärin
c) oikein
d) oikein
e) oikein
f) oikein
g) oikein
h) oikein
i) väärin
j) väärin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti